perjantai 8. kesäkuuta 2012

Aika pöllöä!


Talvitakkeja kesäkuussa? Onko tuo nainen menettänyt järkensä lopullisesti?

Sallinette minun hieman selittää... Etsiskelin keväällä söpöjä sametteja ystävän vauvan vaatteisiin. Sillä tutkimusmatkalla törmäsin huutiksessa näihin ihastuttaviin pöllökuoseihin. Näin ne heti tyttöjen takkeina - ja nimenomaan talvisina kyläilytakkeina. Molempia kuoseja oli tarjolla aika naftisti enkä löytänyt samoja kankaita nettikauppojen valikoimista. Niinpä napsuttelin pöllökankaat heti varastooni, vaikka edellisestä talvesta oli vasta hädin tuskin päästy. Pian sen jälkeen tilailin Nappikauppa Punahilkasta askartelutarvikkeita ja samoilla postikuluilla päätin laittaa tulemaan nappiaihioita myös näihin takkeihin.

Viime viikolla tilailin Hanhelista kesäisiä trikoita ja samasta putiikista löytyi takkeihin tuota yksiväristä samettia ja hihansuihin suloista raitaresoria. Ja kun vielä alkuviikosta löysin kirppikseltä ison kassillisen kankaita eurolla ja kankaiden joukossa oli valkoista, tuulenpitävää kangasta vuoriksi, alkoi tarpeet takkeihin olla kasassa.

Ja sitten mies jäi kesälomalle.

Nyt on äidillä aikaa ommella, mutta uusia kesävaatteita ei näille koleille keleille ole tarvittu. Päätin siis pienentää kangaskasoja ja ommella ne takit jo nyt varastoon. (Eli käytännössä kangaskasa vain siirtyi eri olomuodossa huoneesta toiseen, mutta ainakin kangashyllylle tuli tilaa...) 


No joo, ei tässä selittelyt paljoa auta, mutta tulipahan tehtyä huippusöpöt takit! Kaavan piirsin vanhemmasta Ottobresta (6/2008). Koska sekä takin päällinen, vuori ja vanukerros leikattiin hieman eri kaavoilla, tässä pelkässä valmistelussa hurahti ihan mukavasti aikaa ja ompelu siirtyi suosiolla seuraavaan päivään. Eilen sitten surruttelin takit kasaan ja lisäilin niihin pieniä herkullisia yksityiskohtia. Tälle aamulle jäi vielä nappihommat. Eli työtä takeissa oli kiitettävästi, mutta kivaa hommaa kuitenkin.




Sovituskuvia en hennonnut tällä säällä alkaa tytöistä takit päällä napsimaan. Ehkä sitten alkutalvesta, jos intoudun väsäämään takkeihin sopivat myssyt. Mutta sen verran aamulla pikaisesti takkeja kokeiltiin, että todettiin niiden olevan tosi herkut päälläkin!




Vuorikankaan niskaan tein tuollaiset puuvillakankaiset pyörylät. Eiväthän ne sieltä käytössä näy, mutta ainakin itse tiedän niskasta tuollaisen söpöstelyn löytyvän :)

Materiaalit hankin ja käytin tosi naftisti. Sameteista ei jäänyt käytännössä mitään jäljelle ja helman nauhakin käytettiin sentilleen. Se oli kyllä aikamoinen sattuma, sillä nauha oli omista varastoistani ihan muuhun tarkoitukseen aikoinaan hankittua.

Kahteen takkiin kului materiaaleja seuraavasti:
- pöllösamettia 0,9m + 1m
- vaaleanpunaista samettia 0,8m
- vuorikangasta 1,5m
- pallopuuvilloita n. 0,7m
- paksua levyvanua 2m
- resoria 0,2m
- nauhoja, monensorttisia, yhteensä n. 3,5m
- 12 nappia
- pala heijastinkangasta

En edes uskalla laskea takkien hintaa... Enkä laske!

33 kommenttia:

  1. Ihan mahtavan suloiset takit! Ja todella hienoa, huoliteltua jälkeä olet jaksanut tehdä ihanien yksityiskohtien kera - vau! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niiden yksityiskohtien suunnittelu ja toteuttaminen on mielestäni just se kaikkein kivoin juttu :)

      Poista
  2. Aivan valloittavan ihanat! Yksityiskohtineen kaikkineen upeaa jälkeä! Piti oikein katsoa jokainen kuva isompana! :)

    VastaaPoista
  3. Mahtavat takit, kauniit! Ja sama sen väliä, että missä kuussa sitä talvivaatteita tehdään (niitä tehdään silloin kun on ompeluaikaa : D)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiva kuulla, etten ainakaan kaikkien mielestä ole pähkähullu ompeluineni :D

      Poista
  4. Ihanat takit vau mikä määrä yksityiskohtia! Menikö kaava ihan sellaisenaan vai pitikö kaventaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaava oli kerrankin hartioista juuri sopivan kokoinen, tai siis juuri sen verran reilu kuin yhtä kokoa liian suuren kuuluukin olla ;) Helma on leveä, mutta mielestäni juuri siksi tosi kiva! Hihoihin tein muutoksena nuo resorit, kun antavat mielestäni paremmin jatkoaikaa takille ja muutenkin toimivat pikkuisilla paremmin kuin perinteiset suorat hihat.

      Poista
  5. "oikeeoppisesti" talvivaatteet tehään kesällä ja toisinpäin :) ei oo mitään hätää saada valmiiks. nytki pitäis olla muka ompelemassa uikkareita pojalle, mut turha se enää on kun ensviikolla kuitenki sataa :D oisin tehny ne sillon talvella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, näinhän se kai on. Paitsi että mulla on aina hätä saada kaikki valmiiksi - oli se ompelu sitten miten aikaisessa tahansa - enkä malttaisi millään jättää töitä kesken. Eilenkin siis jäi monta kotihommaa tekemättä, kun äiti vain ompeli :D

      Poista
  6. Aivan käsittämättömän hienot takit! Ja tosi nopeaasti sait valmiiksi, mulla olisi mennyt varmaan kuukausi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se nopeus tulee ihan vaan siitä, kun en malta jättää kesken... Lähes aamusta iltaan näitä ompelin ;)

      Poista
  7. Onpas kauniit takit, noissa kelpaa kyläillä ja kulkea kaupungilla. Herkulliset väriyhdistelmät! Silloin pitää tarttua toimeen, kun luovuus leimahtaa, oli vuodenaika mikä tahansa.... Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Inspiraatiota on tosiaan ihan hyvä kuunnella, niin riittää intoa toteutukseen :) Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  8. Siis onko mahdollista tilata??? Ne ovat niin ihanat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tarkoitus olisi alkaa ottaa tilaustöitä vastaan syksyllä, kunhan saan siihen liittyviä paperihommia etenemään :) (Tässä kaupungissa asiat etenevät melko jähmeästi...) Tällaisia takkejakin ompelisin ihan mielelläni, mutta näiden hinta kohoaa varmasti väkisinkin aika korkeaksi. Jo materiaaleja kuluu paljon ja aikaa sitäkin enemmän...

      Poista
  9. Nämä on jotenkin sykähdyttävän ihanat!

    VastaaPoista
  10. Mahtavasti sopii yhteen nuo vaaleanpunaiset kankaat pöllöjen kanssa. Ihanat takit kaikkine yksityiskohtineen!

    VastaaPoista
  11. Todella suloiset takit! Ihania pieniä yksityiskohtia :)

    VastaaPoista
  12. Ihanat takit ja ihania yksityiskohtia :)

    VastaaPoista
  13. Voi miten kauniit takit!! Aivan ihanat!

    VastaaPoista
  14. Nää takit on aivan mahtavan ihanat!

    VastaaPoista
  15. Kiitos kaikille! Ilahduttavaa huomata, että kommentteja tulee näiden tiimoilta yhä ♥

    VastaaPoista
  16. Näistä tulee mieleen vain lukuisa määrä ylistys sanoja, ihan mielettömän hienot!

    VastaaPoista