tiistai 23. huhtikuuta 2013

Oman mieleni mukaisia Lintuemoja

Mun suosikki!

Minulla on jo pidempään ollut tavoitteena ehtiä jossakin välissä ompelemaan Teelikamenttenille valmiit Lintuemo-tunikat joka koossa. Olisi sitten puodilla asiakkaan mahdollista sovitella tunikaa eikä tarvitsisi aina pelata mittanauhan kanssa. Myös myyntitapahtumissa on aina ollut valmiilla tunikoilla hyvä menekki.

Projekti on yhä vähän vaiheessa, sillä kaikkein isoimmat koot ovat yhä suunniteluasteella. Nämä aikuisten aplikoidut tunikat kun eivät valmistu ihan pienenä välityönä eikä sitä aikaa tunnu koskaan olevan tarpeeksi...

On hauskaa vaihteeksi suunnitella tunikat ihan oman mielen mukaan. Ruskea pilvitrikoo on ikisuosikkini, joten tein siitä oman kokoiseni tunikan. Jollei sille löydy kotia muualta, nappaan sen mieluusti omaan käyttööni! ;) Toinen lempikuosini on harmaa pilvitrikoo. Harmaa on kuitenkin vihonviimeinen väri minun kasvoilleni, joten tein kankaasta niin ison tunikan, ettei minulle voi tulla kiusausta napata sitä omaan käyttööni. Mutta kyllä se vaan on ihana. Mistä tunikasta sinä pidät eniten?

Tunikat löytyvät puodista (klik)

Pirtsakka!

Nukkuuko pöllökin öisin?

Kettutunikan trikoo on Unkarista. Ei tule samanlaista vastaan!


Mun toinen suosikkini!

Elehvantteja

Uusille lukijoille lämpimästi tervetuloa!


10 kommenttia:

  1. Mahtavia! Ottaisin itselleni nämä kaikki :)

    VastaaPoista
  2. eka mun suosikki, erittäin hieno!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taitaa olla ylipäätään aika samanlainen maku :)

      Poista
  3. mahtavia! Minunkin vaatekaappi huolis joka ikisen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni! Ja Teelikamentteniltahan noita saa ;)

      Poista
  4. Tuo kukkatunika - oih!!! Mun on varmaan ihan pakko joskus tilata tuollainen(kin)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tervetuloa ostoksille!(Nämä mun tunikaviestit taitavatkin olla tarkasti sulle kohdennettua mainontaa :D)

      Poista
  5. Sinulla on ihana blogi, jonka päivityksiä odotan innolla! Olet taitava nainen ja vaatteidesi värimaailma on vastustamaton! Olen seurannut blogia jo pitkään, mutten ole saanut kommentoitua. Tykkään kaikista tekemistäsi töistä, aivan erityisesti taidokkaista aplikoinneista ja tilkkutöistä! Oikein aurinkoista kevättä ja kiitos tarjoilemastasi väriterapiasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos tästä palautteesta! Antaa todella potkua blogin päivittämiseen, kun saa tietää, että joku jopa odottaa sitä! Tällä jaksan taas pitkään ♥ Aurinkoista kevättä Kaikulaankin! (PS. Ihastuttava se blogisi otsikon kettu! Palaan jossain vaiheessa ihan ajan kanssa lueskelemaan blogisi sisältöä) :)

      Poista