tiistai 8. tammikuuta 2013

Oranssia ja pinkkiä


Siitä lähtien, kun tein tämän mekon asiakkaan tilauksesta, oma tyttäreni on kinunnut omaa kruunumekkoa. Mutta velourisia mekkoja tyttöselläni on kyllä (äidin mielestä) aivan riittävästi ja samaan aikaan paidat ovat jääneet rytinällä pieniksi, joten mitään valtavaa inspistä en saanut aikaiseksi kruunumekon toteuttamiseksi.

Mutta eilen piirtelin uusia aplikointikuvia ja samalla hötäkällä tein tällaisen vähän hömelömmän prinsessaneidin. Sellaisen hieman homssuisen, kuten nuo omatkin muruni tuppaavat olemaan ♥ Tyttö ihastui kuvaan ihan täysillä, joten suunnittelin tunikan tämän kuvan ympärille. Valitsin kankaaksi Lieblingsstückeltä tilaamani oranssi-pinkin pallotrikoon. Prinsessakin sai siten oranssin tukan.

Tunikan kaava on oma, samoin kuva.


Salamalla vaan jotta räps!


Pienelle tyttövauvalle ompelin lahjaksi samoista kankaista norsusetin. 
Kaavat piirsin Ottobren numerosta 1/2012.



14 kommenttia:

  1. Siis mitä herkkuvärejä! Ihana vauvansetti! Ja mikä mekko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! Tilasin tuota oranssia trikoota jo alkusyksystä, mutta jotenkin se on ollut vaikea taivutella vaatteeksi. Mutta kun yhden valmiin vaatteen saa aikaiseksi, niin johan niitä uusia ideoita alkaa ropista :D

      Poista
  2. Ihanan pirteitä vaatteita! :) Ja aina niin sulosia noi ihan pikkuruiset vaatteet!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä mukavaa saada ommella noita minikokoja edes muiden vauvoille, kun omat vauvat ovat niin isoja jo.

      Poista
  3. Onpas kiva tunika. Ja tuo body! Ihana!

    VastaaPoista
  4. Ihanan persoonallinen prinsessa! Ja suloinen vauvan setti! :)

    VastaaPoista
  5. tuo norsubody on kyllä varmasti yksi suloisimmista näkemistäni! Voi jestas, mikä katse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Piirtelin tuon norsun jo useampi vuosi sitten ja aina vaan se on yksi minunkin suosikeistani. Syksyn mittaan sain ommella norsuja tilausvaatteisiin monen monta kertaa, mutta vieläkään ei kyllästytä ;)

      Poista
  6. Pikku Oona ja vanhemmat kiittävät ihastuttavasta norsusetistä! :) Sun sivut meni heti suosikkeihin. :)

    T: Maarit, Ville ja Oona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa blogini seuraajiksi! Ja onnea pikku-Oonasta ♥ Suloinen tyttö, minulle vilautettiin sovituskuvaa tuossa taannoin :)

      Poista