tiistai 7. syyskuuta 2010

Vanhasta uutta


nauhalakki

Posti toi tänään Iinulta nauhalähetyksen, joten sain viimeisteltyä tikkitakin kaveriksi ompelemani nauhalakin. Siitä tuli juuri niin vauvamaisen suloinen kuin toivoinkin. Lakin kankaat ovat samoja kierrätyskankaita kuin takissakin ja nauhat uusia.



Aamusella kieputtelin käsissäni kolmea tahraista bodya. Ne olivat käyneet jo läpi monta eri yritystä tahrojen poistamiseksi, mutta joutuneet lopulta rättilaatikkoon. Päätin kuitenkin muokata niistä nukelle muutaman vaatteen. Hihoista tuli näpsäkästi kolmet housut. Ei tarvinnut ommella kuin haarasauma ja vyötäröresori. Todellisia pikaompeluksia siis! Kaikissa bodyissa oli vielä jokin juju hihansuissa, joten lahkeista tuli hauskat. Lisäksi surautin kahden bodyn tahrattomista osista paidan. Kauluksesta tuli hieman iso, sillä päätin vasta ommellessani hyödyntää valmiit kaulukset kaulusresorin sijaan. Näistä ompeluksista tulee hyvälle mielelle!

2 kommenttia: