lauantai 30. elokuuta 2014

Uusia applikointikuvia!



Nyt on kyllä blogin pitäminen jäänyt aivan hunningolle. Kiirettä on pitänyt viime aikoina... Kokosin tähän postaukseen muutamia loppukesän ja alkusyksyn aikana tilaustyönä valmistuneita tunikoita, joissa on jollakin tavalla uudenlainen applikointikuva. Osa kuvista on muunneltu vanhojen tuttujen applikaatioiden pohjalta, osa piirrelty ihan alusta asti ja osa sitten hyvinkin tarkkaan asiakkaan toiveiden pohjalta. Viimeiseen mainittuun ryhmään kuuluvat ainakin rättisitikka- ja koiratunikat. 

Kivoja projekteja kaikki!










Jos innostuit tunikoista ja haluaisit itsellesikin vastaavan iloisen arkivaatteen, voit käydä kurkkaamassa kangas- ja kuvavaihtoehtoja Teelikamenttenin kotisivulla. Suora linkki oman tunikan suunnitteluun on tämä: http://www.teelikamentten.fi/p/oma-ttoive-tunika.html

Jollei valmiista kuvavaihtoehdoista löydy sopivaa, piirtelen kyllä uusia kuvia toiveiden pohjalta. Yksilöllisten kuvien suunnittelusta otan hieman lisähintaa kuvan haasteellisuuden mukaan, jollei kuva ole sellainen, joka tulisi myöhemmin yleisesti tilattavaksi. Esimerkkeinä tällaisista yksilöllisistä kuvista ovat vaikkapa nuo tietyn koirarodun mukaan ja juuri oman koiran valokuvien pohjalta piirretyt applikaatiot.

4 kommenttia: