maanantai 6. huhtikuuta 2015

Sitterin uudet vaatteet + vaunuverho


Melkein koko odotusajan mulla oli tehtävälistalla babysitterin päällysteiden uusiminen, mutta aina jokin kiireisempi ompeluhomma meni edelle. Lopulta päätin, että alkuperäiset Babybjörnin pepitaruudulliset kammotukset saavat kelvata.


Kolme viikkoa jaksoinkin rumaa sitteriä katsella, kunnes virittelin ompelukoneet ajokuntoon. Alkuperäinen ajatus oli ollut ommella päälliset vallan uudelleen, mutta jossain blogissa törmäsin ideaan tehdä sitterille vain uusi huppu vanhojen päällisten päälle vedettäväksi. Siinä säästyy pehmusteiden ompelulta ja alkuperäiset kiinnikkeetkin pääsevät käyttöön.

Piirsin sitteristä kaavat ja ompelin päällisen kasaan. Jätin saumoihin aukot alkuperäisten kiinnikkeiden kohdalle ja pujotin kiinnikkeet aukoista läpi.


Tein etupaneelin kahdesta erilaisesta kankaasta, jotta sitterin ilmettä saa vaihdettua mielialan mukaan.


Sitterin värimaailma valikoitui pitkälti tuon lelukaaren mukaan. Ja tietty myös kodin väreihin sopivaksi. Pilkkukangasta onkin meillä olohuoneen pöytäliinana ja Marimekon pikkumelonia verhona.


Vaunuverho on asia, josta en ollut vielä edellisen vauvan aikaan kuullutkaan. Nyt niitä on blogit ja verkkokaupat väärällään, joten pitihän meidänkin vauvalle sellainen tehdä. Suunnittelin jotain kivaa applikointia verhoon, mutta kun kangashyllyllä näin tämän kettukankaan, huomasin sen sopivan vaunujen väreihin aivan täydellisesti. Ja kangas on lisäksi hurjan söpö. Pääsin siis tässäkin hommassa helpolla!

Verhoihin on saatavilla ihan siihen hommaan tarkoitettuja myrkyttömiä muovirenkaita, mutta nyt nappasin ihan perinteiset suihkuverhorenkaat kauppareissulla koriin. Myöskään purjerenkaita en saanut aikaiseksi hommata verhoa varten vaan tein reiät ihan napinläpinä. Toimiva kombo tämäkin, vaikka ehkä ulkonäössä häviääkin noille "hienosteluille".



Verhon saa kiinnitettyä kuomun suojaksi tai aisaan solmittuna aurinkokatokseksi. Etenkin aurinkosuoja on asia, jota edellisten vauvojen aikaan kaipasin kovasti. Ei jää ikävä niitä sen aikaisia virityksiä!

8 kommenttia:

  1. Nämä on hienoja, molemmat! ...ja nämä molemmat on ne jotka jäi minun to-do listalta tekemättä, pepitaruutuihin turtui ja vauva nukkuu vieläkin tylsän harson takana, nyt taas harmittaa kun näitä sinun tekemiä katsoo, onhan nämä niin paljon hienommat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turtuminen käy niin nopeasti - ja oikeastaan ihan hyvä niin. Eihän sitterin käyttöaika kovin pitkä ole, joten kyllä sen ajan voi tuijotella vaikka sitä pepitaa ;)

      Poista
  2. Vaihtuipas sitterin ilme kivasti!

    VastaaPoista
  3. Onpa nätit molemmat.itse olen yrittänyt etsiä tuollaista kivaa vaunuverhoa,mutta jostain ohuesta hengittävästä kankaasta,ei kuitenkaan sideharsosta.Paksut verhot ovat usein aivan liian tiiviisti kuomun edessä ja ilma ei pääse vaihtumaan vaununkopassa.Se on vauvalle suorastaan vaarallista kun hiilidioksidi ei pääse poistumaan.Olisko sinulla vinkkiä millaisesta kankaasta voisi tehdä? - Maria-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maria! Tämä oma verhoni on ihan peruspuuvillainen. Vaunuissa on kuomun takana verkkoikkuna enkä koe tarpeelliseksi sulkea verholla kuomua tiiviisti, joten uskoisin ilmanvaihdon sujuvan hyvin. Harso on varmaankin paras materiaali, jos haluaa estää katupölyn joutumisen vaunuihin, mutta aurinkosuojakäytössä puuvilla on kiva. Harsoja on saatavilla myös tosi kivoissa väreissä/kuoseissa, joten varmasti siitäkin materiaalista olisi mahdollista saada nätti vaunuverho aikaiseksi :)

      Poista