lauantai 14. elokuuta 2010

Froteepaita ja muistojen mekko


Surautin tänään Metsolan suklaanruskeasta joustofroteesta itselleni syksyksi paidan. Kaavana käytin aiemman postaukseni sinappipaidan hyväksi todettua kaavaa, joka on oma muokkaukseni Ottobren trikoopaidasta. Äidiksi tultuani minusta tuli henkisesti mummo, joka ei halua vaatteisiin liian avaraa pääntietä ja jonka paitojen tulee ylettyä reippaasti takapuolen päälle. "Paljas selkä ei saa pilkottaa, tulee munuaisvaivoja!" neuvoi mummunikin aikoinaan. Ompelin samaan syssyyn pari muutakin froteepaitaa. Teen niistä oman postauksen myöhemmin, koska mallini on juuri nyt kauneusunillaan.


Paidan tein erityisesti kaveriksi tälle muistojen mekolle, jonka ompelin jo keväällä. Piirtelin kaavan eräästä kesämekkosuosikistani ja kankaat valitsin aarrekaappini kätköistä. Niissä on mukana monenmoisia muistoja niin mummulastani kuin vieraiden ihmisten elämästä kirppislöytöjen muodossa. Tämä mekko oli suosikkini sekä keväällä että kesällä. Ja toivottavasti suklaapaidan avulla myös tulevana syksynä ja talvena!

3 kommenttia:

  1. Minä huomasin saman itsestäni äidiksi tultuani, ei enää avaria kaula-aukkoja, eikä lyhyitä paitoja ja vaatteet ei saa missäännimessä kiristää...
    Eka kertaa eksyin blogiisi.
    Ihania vaatteita! :)
    Tulen toistekki ja lisään lukemieni listaan.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa että eksyit tänne :)

    VastaaPoista
  3. Löysinpäs taas uuden kivan blogin! :) Tuo mekonhelma näyttää tosi ihanalta, ja tykkään muistakin täällä olevista tuotoksistasi.

    VastaaPoista