maanantai 4. heinäkuuta 2011

Sadepäivien oloasu


Olen tosi huono heittämään pois pieniäkään ompeluksista yli jääneitä tilkkuja. Voihan nimittäin olla, että joskus vaikkapa applikoinnissa tarvitsisi juuri sitä nimenomaista väriä siilin korvannipukan verran. Aloinkin miettiä, saisiko pikkutilkkuja tuhottua mihinkään järkevään. Sen mietinnän tuloksena syntyi:


FROTEINEN SATUHUPPARI

Kaikki tilkut ovat jonkin sortin joustofroteita, kooltaan 10x10cm. Surauttelin tilkut yhteen saumurilla ja leikkelin niin syntyneen kankaan huppariksi hyväksi toteamallani kaavalla (Ottobre 4/2006). Vuoritin hupparin kokonaan ruskealla trikoolla. Napit on kierrätetty kirppisneuleesta.

Mukava ja melko edullinen ompelus, mutta ei mikään tunnin pikasurautus.


Akuuttiin tarpeeseen syntyi myös parit velourpöksyt tutulla Ottobren Vilkas-kaavalla. Housut 98cm kaavalla ja polvihousut 92cm kaavalla. Näiden kangas on kirpputorilta ostamastani epämääräisestä kangaspussista (0,50€), jossa oli velourista valmiiksi leikattu aikuisten kokoinen hihallinen kokohaalari. Hetken harkitsin ompelevani haalarin valmiiksi, mutta se näytti niin oudolta, etten kumminkaan rohjennut.














40 kommenttia:

  1. ihana huppari! Hei onko tuo housujen vilkas-kaava missä ob:n numerossa?

    VastaaPoista
  2. Tiia: Kaivelin tuon lehden esille ja numero näytti olevan 4/2008. Se on kyllä hyvä perushousun kaava :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihastuttava tuo huppari! :)

    VastaaPoista
  4. Upea huppari ja malliainesta oleva tyttö:)

    VastaaPoista
  5. Mainio huppari! Ja kivan näköinen setti tuli. Teidän neiti on varsinainen söpöliini!

    VastaaPoista
  6. tosi kiva huppari! näin tuollaisen erään aikusen päällä pari viikkoa sitten. :)

    VastaaPoista
  7. Huippuhieno huppari ja hieno tapa käyttää tilkkuja pois! Täällä kanssa yksi tilkkujemmari :-D

    VastaaPoista
  8. Huippuhieno huppari! Mää oonki miettinyt että mihin vois tuota alati kasvavaa tilkkupinoa tuhota - tässäpä oiva idea!

    VastaaPoista
  9. ihana huppari! tosi hauska ja pirtsakka!

    VastaaPoista
  10. Älyttömän ihana huppari! Tosi pirtsakka ja muutenki valloittava, housut sopii hyvin vähän rauhottamaan hupparia :)

    VastaaPoista
  11. Vau mikä huppari!!! Hyvä idea:)

    VastaaPoista
  12. Aivan huippu!!! Ja minä kun juuri lahjoitin jämätilkkujani menemään... Onko lapsi valittanut saumojen tuntua iholla, painaako?

    VastaaPoista
  13. Tosi hauska tuo huppari! Vau mikä idea! :)

    VastaaPoista
  14. Mahtava!!! Ihania ompeluksia sulla muutenkin täällä (:

    VastaaPoista
  15. Aivan ihana huppari. Niin pehmoisen ja lämpimän näköinen. Ja tuolla alempana oleva asuntovaunupaita ja kaikkea muutakin ihanaa!

    VastaaPoista
  16. Tiina: Huppari on kokonaan vuoritettu, joten tilkkujen saumat eivät paina :)

    VastaaPoista
  17. Todella mahtavaa hyötykäyttöä ja todella ihana kokonaisuus!! :)
    Tääl kans kertyy tilkkuja, mut suurinosa tule lahjoitettua pois, tietty yks laatikko pitää olla itselle aplikointiin ja lahjoituksista huolimatta niit tahtoo kertyä...

    VastaaPoista
  18. Voi, kun hauska huppari! Eikä taatusti tule heti samanlaista vastaan! :)

    VastaaPoista
  19. Aivan mainio tapa hyödyntää jämätilkut! Täytyy pistää korvan taa :)

    VastaaPoista
  20. Upea huppari. Itsekin marinoin noita kangastilkkuja, mutta tuntuu, että kaikki muut projektit menevät aina edelle enkä sitten taas muista käyttää niitä hyväkseni. Ryhtiliikettä pitäisi tehdä ja Sinun toteutuksesi huppariksi kyllä auttaa siinä valtavasti. :-)

    VastaaPoista
  21. Aivan mielettömän ihana idea ja huppari =)

    VastaaPoista
  22. Wau samaa "tilkkuongelmaa" täällä, onpa hauska nähdä että niistäkin saa jotain järkevää ja hienoa aikaiseksi! Mahtava idea.

    VastaaPoista
  23. Voi miten ihana huppari! Jaksaisipa itsekin tehdä tilkuista jotain noin nättiä....

    VastaaPoista
  24. Ihana kaunis idea ja toteutus!!!

    Mä kans jemmaan kaikki pienetkin palat. Nyt oon oikein koittanu pakottaa itteni heitää roskiin kaikki pienimmät, vaikka niillä sitten täyttelen tyynyjä ym mutku ei mahdu niin ei mahdu... =D
    Pitänee samalla idealla tehä jotain tuolta "eimilläänraaskiheittääpois" laatikosta

    VastaaPoista
  25. Ihana huppari, taatusti uniikki! =)

    VastaaPoista
  26. Todella ihana huppari, kelpais itellekin! :)Jotenkin sitä itse arkailee tilkkujen käyttämistä vaatteissa saumojen takia, mutta tuossa ei saumat näytä ollenkaan "tönköttävän", vaan ihan kuin yhtä kangasta olisi. Wau!
    Niin ja mukavan näköiset housut!

    VastaaPoista
  27. Voi että kuinka kiva idea ja miten hauskalta ja sievältä huppari näyttää kantajansa päällä! Ihana!

    VastaaPoista
  28. Voi että on ihana huppari...kiitokset vinkistä, jospas joskus saisin itekkin palakoria tyhjennettyä!

    VastaaPoista
  29. Todella upea huppari, eikä varmasti tule samanlaista vastaan!

    VastaaPoista
  30. Ihanan pirteä! Mulla myös sama "vika" etten malta heittää tilkkuja pois. Onhan ne niin kauniita!

    VastaaPoista
  31. Kääk miten ihana huppari, aivan mielettömän upea! :) Mukava blogi muutenkin, löysin tieni tänne toisen blogin kautta ja nyt on jäätävä lukijaksi :)

    VastaaPoista
  32. Onpas tullut paljon kommentteja :) Kiitos niistä kaikille!

    Ja ilahduttavan monta uutta lukijaakin on lähipäivinä liittynyt blogiini. Lämpimästi tervetuloa!!!

    VastaaPoista
  33. Ihan hirmuisen hieno tuo huppari! :)

    VastaaPoista
  34. Kiitos inspiraatiosta! Ajattelin kokeilla onnistuisinko trikootilkuilla, lopputuloksen voi nähdä blogistani.

    VastaaPoista
  35. Ompa upea huppari, eikä varmasti tule toista samanlaista vastaan :))

    VastaaPoista
  36. Ihan mieletön huppari :D Voi kun itekkin innostuis noista tilkkutöistä.....

    VastaaPoista