sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Vauvalahja ja harkkahousuja


Unkarilaisen ystäväperheemme pian syntyvälle esikoispojalle kokosin tuliaiseksi lahjan. Pirteän apinabodyn lisäksi halusin antaa pienen kestovaippapaketin. Unkarissa nimittäin kestovaippailu ei ole nykyisin kovinkaan yleistä, vaikka kertakäyttövaipat ovat siellä todella kalliita. Tämän tulevan äidin kanssa keskustelimme joskus pari vuotta sitten vaipoista ja silloin hän sanoi aikovansa käyttää kestovaippoja lapsillaan ihan terveydellisistä syistä ja esimerkinkin vuoksi - hän kun on lääkäri. Hän oli kuitenkin työssään nähnyt vain perinteisiä harsoviritelmiä. Tällä kertaa en kuitenkaan tehnyt kaikkea itse vaan hankin äitiyspakkauksessa jaetut Imsen NB-kuoren ja S-koon AIO:n paketin perustaksi. Kuoren kanssa käytettäväksi ompelin velourisen sisätäyttövaipan omalla hyväksi kokemallani kaavalla ja lisäksi vaippaan pari imua. Joustofroteinen tiima nopeaksi imuksi ja bambuinen tiima tuollaisella taiteltavalla lipareella. Minulla ei poikavauvojen vaipatuksesta ole omakohtaista kokemusta, mutta ajattelin eteen taiteltavan lärpäkkeen olevan ihan paikallaan :) Mieheni vie paketin perille ja hän lupasi vielä opastaa vaippojen täytössä ja käytössä sekä pesuhommissa. Hyvin on neljän vuoden vaippailukokemus hänet ilmeisesti kouluttanut tähän lähetystötehtävään :D


Valitsin punaisen tarran bodyn kanttausten innoittamana :)


Omalle vauvalleni piirsin harkkahousukaavan. Esikoisella kävi aikoinaan muutamat ostoharkkarit kääntymässä, mutta ne eivät silloin tuntuneet auttavan kuivaksi-
oppimisessa millään tavalla. Ja isomman vahingon sattuessa niitä oli i-n-h-o-t-t-a-v-a-a riisua... Tuo pienempi neitokainen kuitenkin edistyy kuivaksioppimistiellään täysin eri kaavalla kuin isosiskonsa, joten nyt päätin antaa harjoitteluhousuille uuden mahdollisuuden.


Tein housut hetkellisen päähänpiston innoittamana kaapista löytyneistä kankaista. Päällä kaikissa housuissa PUL, imuna joustofroteeta ja sisäkankaana joustofrotee tai college. Valkoiseen kokeilin ommella jalanteille kuminauhakujat, mutta muista jätin ne pois. Kerta kerran jälkeen kokeilen kujia vaippoihin, mutta aina totean niiden muuttavan jalanteitä kovemmiksi. Mukavuus pääsee siis ulkonäön edelle, kun lasten alusvaatetuksesta on kyse.


6 kommenttia:

  1. Ihana paketti! <3 Toivottavasti tuleva äiti hurahtaa kestoiluun oikein kunnolla! ;)

    Oletko kokeillut koskaan joustokanttia harkkahousuissa? Suosittelen, kumpparin kohdat saa tosi ohkaiseksi kun se vaan ommellaan päälle ja samalla kertaa tulee kanttaus ja kumppari (ei siis tartte käännellä niitä kankaan reunoja mitenkään, siitä se ohkaisuus). :) Jos kiinnostaa niin käy kurkkaamassa blogista, kestovaippa-tunnisteella löytyy. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Toivotaan, että kestoiluhurahdus syntyy :)

    Tuo joustokantti voisi olla hyvä idea! Täytyykin kokeilla, mikäli noita harkkapöksyjä tarvitaan meillä lisää. Joustokantissa vaan aina harmittaa se, että valkoiset harmaantuvat ja värilliset haalistuvat ajan mittaan...

    VastaaPoista
  3. Tuo on kyllä niin totta... Mulla on yhdessä ruskeassa pysynyt väri, mutta en muista yhtään mistä sen ostin... :\ Muut on haalistuneet armotta. :(

    VastaaPoista
  4. Ihanan paketin olet tehnyt! Olisi kiva itsekkin saada vauvalahjaksi vaippoja. :)

    Harkkahousutkin näyttävät kivoilta ja toimivilta.

    VastaaPoista
  5. Meilläkin harkkareiden jalanteissä joustokantti hyväksi todettu. Mutta värillistä kanttia ei tosiaan värillisellä langalla kannata ommella, tämä on huomattu...

    Ihana vauvalahjasetti taas!

    VastaaPoista
  6. Hieno lahja! Oikeastaan enemmänkin kuin hieno!

    VastaaPoista