torstai 22. syyskuuta 2011

Villahousuja ja tunnustuksia

Kiedo ry järjestää parhaillaan villisprojektia, jonka tarkoituksena on lahjoittaa villahousut kaikille Keski-Suomen Keskussairaalassa kestovaippaviikon (10.-16.10.) aikana syntyville lapsille. Pakkohan siihen haasteeseen oli tarttua, kun sen varjolla pääsi puikottelemaan pikkuruisia pöksyjä. Haaste päättyy 5.10., joten vielä ehtii mukaan! Lisätietoja saat vaikkapa täältä. Sain haastetta varten kerän liukuvärjättyä hahtuvaa, josta syntyi kahdet pöksyt (NB ja S). Värit vaihtuivat niin hitaaseen tahtiin, että pienissä housuissa raitoja ei ehtinyt syntyä. Hitaan värinvaidon vuoksi villiksistä tulikin varsin erilaiset keskenään. Ruskeisiin neulahuovutin pepun päälle sydämen ja vihreisiin kieputtelin hahtuvasta sanan "kulta" ja huovutin sen kiinni.





Mieltäni on ilahdutettu lähiaikoina tunnustuksilla. Suuri kiitos tästä pystistä kolmikolle Mieli, Mia ja Mun Tekemä!






Suloisen ruusukimpun sain Anniinilta ja Nuksulta. Kiitos! Tämän tunnustuksen mukana tuli viisi kysymystä, joihin pitäisi miettiä vastausta.

  1. Lempiruoka: Unkarilaiset kaalikääryleet ovat syntisen hyviä.
  2. Lempimakeinen: Mudcake vaniljajäätelön kera.
  3. Lempiluettava: Viihdyttävä kirjallisuus. Tykkään Roald Dahlin aikuisten(kin) novelleista, John Irvingistä, Remeksestä, Soininvaarasta jne. Eli tyyliin omat aivot narikkaan ja nautiskelemaan hyvistä tarinoista. Tänä kesänä olen viihtynyt Naisten etsivätoimisto nro 1:n seurassa botswanalaisissa tunnelmissa (kirjoittanut Alexander McCall Smith) .
  4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Rauhassa. Siksi teen käsitöitä yleensä öisin.
  5. Lempielokuva: Tämä onkin vaikea... Darcer in the Dark oli vaikuttava.

Nämä tunnustukset näyttivät kiertäneen jo lähes kaikissa seuraamissani blogeissa, joten saattaa tulla toisintoja. Mutta laitetaan molemmat kiertopalkinnot pakettina eteenpäin vaikkapa seuraaville ihanille blogeille:

4 kommenttia:

  1. Hurmaavia pieniä housuja ja ONNEA tunnustuksesta! Hyvää syksynjatkoa sinulle ja tervetuloa blogiini visiitille..

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka kivoja villiksiä!!! Ja kiitos tunnustuksesta! =)

    VastaaPoista
  3. Kiitos vielä osallistumisesta, villiksistäsi tulikin sitten julkkiksia :)
    http://www.radiojkl.fi/index.php?option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=35765&cat=1

    VastaaPoista
  4. Olipas kiva juttu, että pöksyt pääsivät kuviin :)

    VastaaPoista