sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Aikuisille tilauksesta



Lintuemo-tunika on saanut paljon uusia ystäviä, mistä olen todella iloinen. Teelikamenttenin joulukiireet ovat aiheuttaneet sen, etten ole ehtinyt vielä laittaa Lintuemoa myyntiin verkkokauppaan ollenkaan. Mutta kunhan joulu on juhlittu, tämän tunikan tilausohjeet ja valmiit mallikappaleet päivitetään kyllä puotiinkin.

Nyt siis olen saanut tehdä tunikoita kotopaikkakuntalaisille naisille: lähinnä lasten parissa työskenteleville työasuiksi. Tunikoihin on aplikoitu uusiakin kuvia ja muutenkin malleja on muokkailtu tilaajan mieltymysten mukaan. On pidempiä ja lyhyempiä, kapeampia ja vyöllä somistettuja. Ja kaikkia on ollut ihana tehdä näille ihanille naisille! Tähän keräsin muutamia koneelta löytyneitä ennen esittelemättömiä tunikakuvia, mutta osa tehtyjen tunikoiden kuvista on tullut jo poistettua tilauksen toimittamisen jälkeen.

Mikähän väri on tunikoissa suosituin? ;)















14 kommenttia:

  1. No nämä ovat kyllä ihan huippuja, rupee oikein lapsettaa itseäkin!!!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania. Itsekin lasten parissa työskentelevälle kelpaisi kyllä tuollainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosiaan tilauksia otan vastaan alkuvuodesta, kun olen saanut kokotaulukot ja muut lisäiltyä puotiin :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ensimmäisten kuvien tunika onkin oikein perhepotretti, jossa kuva jatkuu myös takakappaleella. :)

      Poista
  4. Nämä ovat kyllä niin valloittavan suloisia :)

    VastaaPoista
  5. Mielettömän hienoja!! Tuo kolmanneksi alimmainen näyttää ihan minun tunikalta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin tykkään ehkä enemmän lintuemosta kuin pöllöistä. Tai en tiedä sittenkään varmaksi :D Mun oma tunika on vielä suunnitteluasteella, kun en tiedä, minkä kuvan siihen valitsisin. Ainoastaan se on varmaa, että oma tunikani ei ole musta. Se väri kun ei käy mulle yhtään.

      Poista
  6. Tosi kivoja! Applikoimisessa menee varmaan paljon aikaa (tai ainakin mulla menisi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se tuppaa olemaan. Kuvasta riippuen aplikointiin hurahtaa sama aika tai enemmänkin kuin itse tunikan ompeluun.

      Poista
  7. Nää on kyllä mahtavia ja livenä vielä entistäkin hienompia :) Hienoa että töitä riittää!

    VastaaPoista