lauantai 5. tammikuuta 2013

Kankailla uutta ilmettä kotiin


Huomasin paikallisen Marimekko-myymälän ikkunassa tätä Maija Isolan "Pieni Melooni"-kangasta ihanan pirteänä väriyhdistelmänä ja vieläkin ihanammassa alennuksessa. Olin toki monta kertaa aiemminkin ihaillut samaa kangasta, mutta se ei ollut mielestäni käynyt meidän kotimme värimaailmaan. Nyt katsoin sitä uusin silmin ja tajusin, että juuri tämähän meille sopii. Meidän olohuoneemme seinäpaperit ovat 60-luvun mallistosta, joten tämä kuosi iskee samaan aikakauteenkin. Ja minä saan piristettyä oranssin huoneen ihanan keväisellä pinkillä! En kuitenkaan halunnut samaa kangasta kuin yhden verhomitan. Toiseen ikkunaan tilasin samaa kuosia isokuvioisena versiona ja vähän punaisempana väriyhdistelmänä. Senkin hyvällä alennuksella ;) 

Tervetuloa loputtoman pitkä kevättalvi! 
Minä kyllä jaksan odottaa aurinkoa Meloonin seurassa :)


Nojatuolin piristeeksi ompelin uuden maatuskan. Meidän sohvalla on nököttänyt jo useamman vuoden retrokankainen maatuskatyyny, joka sai siirtyä varastoon odottamaan uutta syksyä.Tästä yksilöstä tuli vähän kuikeli, mutta ihan symppis kuitenkin. Näitä voisi olla kiva tehdä jokunen myyntiinkin. Olisiko maatuskakavereille kiinnostusta?



Nappikauppa Punahilkasta tilasin jo ennen joulua tällaista japanilaista satukangasta. 
Siis voiko kangas tämän ihanampi enää olla? 


Näin sen heti lastenhuoneen seinätauluna. Tätä katsellessa on kiva tarinoida lasten kanssa tuttuja satuja. Ja rappuja pitkin on helppo huippaista lennossa seuraavaan satuun. Olen myyty!


Pitkään mietin, tekisinkö taulun niittaamalla kankaan puukehykseen vai ompelemalla siitä perinteisemmän seinävaatteen. Lopulta päätin tehdä hieman suurempitöisen version, eli pehmoisen seinävaatteen. Taustakankaana on kaksi kerrosta vanhaa lakanaa ja reunukset ompelin punapohjaisesta pallokankaasta. Tästä tuli tosi ihana eikä se luonnossa pomppaa noin hurjana sekasotkuna silmille kuin kuvassa.

6 kommenttia:

  1. Oi apua, mielettömän kiva seinävaate/taulu, pakko oli mennä tilamaan myös meidän tytön komeroon samanlaista satumaista kangasta!!!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Niin on! Ja eilen saapui myös se tilaamani isokuvioinen, punapohjainen melooni. Sekin on ihana ja ikkunassa jo :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Kiitos Maija isola tästäkin ihanuudesta :)

      Poista
  4. Mä EN kestä miten ihania MOLEMMAT kankaat!

    VastaaPoista