lauantai 12. tammikuuta 2013

Söötti kameralaukku


Ompelin tilauksesta kameralaukun samaan tyyliin kuin tämän aiemman muikkulaukun. Tähänkin toivottiin vain tuollaista käsikahvaa ilman olkahihnoja. Minulle tuottaa aina eniten päänvaivaa, miten saisin näteimmin saumat piiloon näistä erilaisista laukuista. Välillä olen yhdistänyt vuorin päälliseen vetoketjua ommellessani, mutta sillä tavalla lopputulos ei aina ole mielestäni riittävän siisti. Tällä kertaa päädyin yhdistämään kerrokset takasivusaumoista. Peitin muuten näkyväksi jääneet saumat vuorin puolelta mustalla vinonauhalla, mikä osoittautuikin sekä käteväksi että hyvin laukulle ryhtiä tuovaksi keinoksi.

Laukun päälipuoli on Nappikauppa Punahilkasta tilattua suloista kollaasipuuvillaa sekä Kangastukun pallopuuvillaa. Vuori on mustaa trikoota. Päälikappaleeseen silitin tukikankaan ja ompelin kerrosten väliin vielä kerroksen paksua vanua.

Pienenä yksityiskohtana kiinnitin vetoketjuun nauhanpätkässä roikkuvan keltaisen kruunun. Sekin on Nappikauppa Punahilkasta.

Laukkuun mahtuu kameran lisäksi laturi.

Vinonauhalla huolitellut yhdyssaumat


Tämä pelkistetyn kaunis Loruheppakin syntyi tilauksesta.


Näitä samoja kankaita käytin myös yhteen lorupussiin, jonka lisäsin puotiin.


Monenmoisia lorupusseja sain tehdä joulun alla tilaustyönä 
asiakkaiden toiveiden pohjalta. 

1 kommentti: