maanantai 30. joulukuuta 2013

Satumekko


Jo varhain syksyllä ihastuin tähän violettiin joustikseen. Niin kaunis sävy ja mukavan napakka laatu. Tein monta tunikaa tilaustyönä tästä kankaasta, mutta itselleni en ennättänyt tehdä omaa. Päätin kuitenkin, että kiireiden hellittäessä minäkin saan violetin tunikan ja siihen tulee paljon värejä.


Olen pitkään käyttänyt omissa vaatteissani lähinnä murrettuja ja syksyisiä värejä, mutta tämä violetti kangas houkutteli hilpeämmille teille.


Ja koska olen tosi lapsellinen mieleltäni, halusin ehdottomasti kuviksi jotain lapsekasta. Piirtelin pöllöjä pinoon ja taakse vielä yhden pöllerön ketun kainaloon nukkumaan.

Lopputuloksena on värikäs satumekko, jota voin kesäaikaan käyttää yksinään ja näin viimaisempaan aikaan pitkähihaisen alusmekon kanssa. Voi jee!





Näiden tunnelmien myötä tahdon toivottaa kaikille lukijoilleni oikein hyvää uutta vuotta 2014!

Teelikamenttenin puolella on loppuvuoden viimeisten hetkien ajaksi alennettu valmiiden talvipipojen ja Ihana-mekkojen hinnat. Kestovaippojakin löytyy alekorista vielä muutama yksilö. http://www.teelikamentten.fi/search/label/ALE

4 kommenttia: