sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Hatutusta!


Aurinko on hellinyt viime päivinä niin mukavasti, että hellehatut piti kaivella esille. Laatikoista löytyi kivoja huiveja ja monenmoisia hattuja, mutta mikään ei oikein vastaa täysin tarpeitamme. Siispä sen söpöimmän ja toimivimman kesähatun kaava piti kehitellä itse. Hatun vaatimukset: pysyy päässä tuulessakin, ei nauhoja leuan alle, ehdottomasti silmiä varjostavat rimpsulierit sekä loppusilauksena suloisen pikkutyttömäinen malli.

Tällaiset hatuista tuli ja tänään leikkipuistossa ne todettiin oikein käteviksi. Molemmilla tytöillä on samankokoiset hatut. Tein yhteensä viisi hattua, kun hain siisteintä tapaa viimeistellä hattu sisäpuolelta. Kaikki kankaat ruskeaa lukuunottamatta ovat ohueksi kulunutta lakanaa.








Meillä on ollut pitkään etsinnässä eteiseen kiva lipasto, jonka syvyys olisi alle 30cm. Aika harvassa ovat moiset. Olimme ohikulkumatkalla IKEAssa (ostamassa ainoastaan lapsille henkareita), kun teimme todellisen heräteostoksen: vihreä Billy-kirjahylly lasiovilla. Se oli niin ihanan värikäs, syvyydeltään passeli ja hintaa alle 60€, joten emme miehen kanssa voineet jättää sitä ostamatta, vaikka se lastulevyä onkin. Siitä tuli yhdistetty kenkä- ja kangaskaappi, sillä ompelunurkkauksenikin sijaitsee eteisessä. Mutta onhan se aika... hmm... vihreä.

Eteisestämme on puolisalaa tullut kotimme värikkäin huone; iloinen kuin lastenhuone konsanaan. Siellä on kyllä ihanan inspiroivaa ommella. Ja tykkään siitä, että kotiin tullessa saa ensimmäiseksi iloisen väriterapian. Vieraat tosin saattavat erehtyä tulleensa vahingossa Sirkus Finlandian näytökseen... :D

12 kommenttia:

  1. Voi, ihanat lakit ja ihana eteinen :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat hattuset, tosi kiva malli!!!

    VastaaPoista
  3. Mutta apua miten ihana kaappi, just minun värinen! Lakit ovat valloittavia, ruskea vei sydämen täysillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävää ;) Tuon värinen kaappi taitaa kyllä olla aika harvan toivelistalla :) No, ilmankos se oli reilussa ALEssa! MEidän vihreää rakastavien onneksi :)

      Kiitos lakkikommentista! Ruskea ja vihreä ovat omia suosikkejani :)

      Poista
  4. Ihania hattuja! Ja teidän eteinen on uusine kaappeineen kyllä mahtavan värikäs!

    VastaaPoista
  5. Kauniita hattuja! Ja tosi hyvin teille sopiva kaappi! Meillekin taisi viimein löytyä eteiseen sopiva kaappi - pitkään sitä onkin etsitty! Alkavalla viikolla menen hakemaan sen, täytyy sitten laitella kuvia esille!

    VastaaPoista
  6. Todella ihania hattuja! Kuolasin itsekin tuota Billy-kirjahyllyä viimeksi Ikeassa...

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat hatut! Tästä kun saisi ohjeen, niin käyttöä olisi...

    VastaaPoista
  8. Ihanan toimivan näköiset ja vieläpä söötit lakit! Jospas niistä saisi kaavat?!

    VastaaPoista