maanantai 24. helmikuuta 2014

Nalle marjaretkellä



Sain joululahjaksi äidin neulomat polvipituiset villasukat. Eipäs ollut jostain syystä aiemmin tullut kokeiltua pitkävartisia villasukkia, ja ihastuin niihin kyllä oikopäätä. Tällaisena leutona talvena on ollut kiva kuljeskella mekoissa ja lämmittää sääriä pitkillä villasukilla. 

Sitten alkoivat olumppialaiset ja etevänä penkkiurheilijana tuli seurattua muutama kisa. Toimettomaksi ei kuitenkaan parane ryhtyä, joten kaivelin lankavarastojani ja päätin tehdä vaihtoparin noille polvisukille. Suunnittelin tekeväni eriparisukat, mutta en sitten osannutkaan sillä tavalla revitellä. Valkkasin vajaan kerän Nallen Lakkaa (vai oliko se nimeltään Hilla?) ja kokonaisen kerän Puolukkaa. Lisäksi pienet nyytit oranssia ja punaista Nallea. Molemmissa Marjaretkissä oli samaa vihreä-valkoista raitaa, joten vuorottelemalla 4 raitaa Lakkaa ja 4 Puolukkaa tuli aika kiva sukanvarsihillo. Kantapään jälkeen Lakkamaat alkoivat vähetä uhkaavasti, joten jatkoin jalkaterän pelkällä Puolukalla. Näistä tuli kivat! Haluan toisetkin! 

Ylemmässä kuvassa näkyy myös uusi kirppislöytöni, hurmaava lampunvarjostimen raato. Se päätyi olohuoneen paraatipaikalle ihan sellaisenaan. Samantyylisen varjostimen tuunasin aikanaan eteiseemme (klik).


2 kommenttia:

  1. Kivat sukat ja aivan ihastuttava tapetti tuolla taustalla! Jaksan aina ihastella... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mieli! Tapettitalossa on kyllä monenlaisia herkkuja ja tässä niistä yksi :D

      Poista