lauantai 4. kesäkuuta 2011

Housuja monenmoisia


Kaivelin pari viikkoa sitten varastosta tyttöjen kesävaatteet esille ja tein sellaisen tylsän havainnon, että kesämekkoja kyllä riittää vaikka joka päivälle. Muutama T-paita sitä vastoin tarvitaan isommalle neidille. Shortseja ei löytynyt hänelle yksiäkään ja tavalliset yksiväriset velourhousutkin ovat kaikki jääneet lyhyeksi. Siis tiedossa olisi perusompelua pitkäksi aikaa. Ei oikein huvittanut tarttua toimeen, joten käsityöt jäivät pariksi viikoksi aivan tyystin. Eilen otin itseäni niskasta kiinni ja ompelin molemmille tytöille parit pöksyt ensi hätään.









Kirpputorilta ostamastani joustofroteisesta kylpytakista tein molemmille shortsit. Pikkusiskolle valitsin kaavaksi Cassia velourshortsit (Ottobre 3/2009) koossa 80cm. Pöksyistä tuli aivan valtavat, kuten kuvistakin näkyy. Ompelin ne tytön päiväunien aikana, joten sovitin vasta valmiita housuja. Kyllä nuo vaippapepun päällä menettelevät, mutta sopivat varmaan vielä kouluiässäkin... Taitaa tämä kaava jäädä kertakokeiluun.



Isosisko sai 98cm Beach Boy(!) kesäshortsit uusimman Ottobren kaavalla. Niistä tuli tosi kivat ja saatankin ommella samalla kaavalla lisää. Ompelin Mari O'Netti-merkin keskelle taakse, jotta tyttö saa ne oikein päin jalkaansa. Hänelle on iskostunut päähän tuo hokema "merkki taakse".




Royal-Kestoilta tilaamastani vaaleanturkoosista velourista tuli pöksyt molemmille - lähinnä jo syksyä ajatellen. Pienemmän legginssien kaava on Lelle (Ottobre 6/2008) ja isomman housut valmistuivat meillä jo aiemminkin hyväksi havaitulla Vilkas velourhousujen kaavalla (Ottobre 4/2008). Kokoina 86cm ja 98cm. Molemmista tuli vallan hyvät.




Tilasin turkoosin kankaan eritoten näitä kirppisvaatteita varten. Tykkään kovasti Lindexin pikkulasten vaatteista ja ostelenkin niitä usein kirpputoreilta. Uutena en mielelläni hanki näitä halpisketjujen tuotteita ihan eettisistä syistä.





6 kommenttia:

  1. Olipa kivoja perusvaatteita! Tosi hienoa kun kommentoit kaavoja. Niistä kun ei monesti tiedä ennen kun on kokeillut että toimivatko...

    VastaaPoista
  2. Todella söpöjä ovat molemmat housut, mutta eritoten itse pidän noista pikkusiskon pussihousuista näin pussihousujen ystävänä :) Mutta tosiaan taitavat olla todella jättikokoa, sillä litteää kuvaa kun katsoo, niin ei näytä noin isolle mallille kuin jalassa.

    VastaaPoista
  3. Onpa hurmaavat tytot! Nuo isosiskon shortsit näyttää sellaisilta, jotka saa jalat näyttämään tooosi pitkiltä. Vai onko ne oikeasti?

    VastaaPoista
  4. Isosiskon shortsit on vallan mainiot!!! Ja pussishortsit ovat kyllä aika reipasta mallia, hyvä kun kerroit.

    VastaaPoista
  5. Pakko hihitellä - ihanien lastesi hyväntuulisuus on tarttuvaa!

    Kiva kun laitoit esiin, mistä kaavat. Shortsien ompelua esillä.

    Hyvä löytö se aamutakki! Ja nappaan heti tuon idean bongata Lindexin vaatteita kirpparilta!

    VastaaPoista
  6. Mukava kuulla, että koette kaavavinkeistä olevan hyötyä!

    Virveli: Pitkät jalat taitavat kyllä olla shortsimallin ansiota ;)

    VastaaPoista