maanantai 1. elokuuta 2011

Uniriepu


Kesä on osaltani ollut tosi hiljainen käsitöiden suhteen. Puuhaa on riittänyt kovasti kaikessa muussa, ja kesävaatteitakin on koko perheellä ollut riittävästi. Syksyksi tarvitaan kuitenkin monenmoista sisävaatetta lapsille, joten enköhän taas jossakin vaiheessa innostu ompelemaan ihan urakalla. Eniten mielessä pyörivät nyt tilkkutyöt, joihin pitäisi alkaa metsästää kankaita.

Eilen kokosin velourtilkuista ja suloisista nauhapätkistä pikkuruiselle veljenpojalleni oman unirievun.

6 kommenttia:

  1. Onpa tänne syntynyt paljon kaunista loman aikana. Meillä oli ennen ihan vitsinä, että sama se mikä pehmolelu tulee, kunhan siinä on pesulappu imeskeltäväksi.

    VastaaPoista
  2. Kovasti tuntuu ihmiset nyt tekevän uniriepuja, voi kun itselläkin olisi joku jolle tehdä :( Mutta suloinen on! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana riepu! Meillä myös oli aikoinaan pesulaput ja tuotemerkit imeskellä kova sana :-D

    VastaaPoista