tiistai 11. lokakuuta 2011

Vaippoja, vaippoja...


Saumurini on huollossa, joten ompeluksetkin ovat osittain tauolla. Kaikki ideat tuntuvat vaativan toteutuakseen saumuria, sillä ompelukoneessani ei ole minkään sortin jousto-ompeleita. Eipä täällä silti aivan tumput suorina olla haahuiltu, vaan puikoilla tikuttelemalla ja lasten kanssa askartemalla olen saanut ensimmäisiä joululahjoja tehdyksi. Jonkin tekosyyn varjolla huijasin itseni tilaamaan myös Myllymuksujen uutta Hiiri-PULia ja muuta vaippamateriaalia - ja niiden kanssa pärjäsin pelkällä ompelukoneellakin.

Ensimmäistä kertaa uskaltauduin kokeilemaan kuorivaipan ompelua. Olen aina kuvitellut sen olevan hirveän hankalaa: joustokantti lipsuisi joka suuntaan ja näyttäisi nurjalla puolella epäsiistiltä, ompelukoneeni tekisi hyppytikkiä jne. Mitä vielä! Ompelu oli niin helppoa ja nopeaa, että iski oikein harmitus, kun vasta nyt sen tajusin. Kaavan piirsin meidän luottokuoresta ja tästä tuli kyllä ainakin yhtä hyvä, vaikka itse kehunkin ;). Näitä olisi kiva ommella lisääkin, mutta en ole vielä osannut vakuuttaa itseäni uusien kuorien tarpeesta...



Pari taskuvaippaa samasta hiirikankaasta. Sisällä ruskea coolmax.


Ja tässä se oikea syy, jonka varjolla hankin muutkin vaippamatskut: pari uutta yövaippaa. Meidän vaippapeppu on alkanut heräilemään öisin märkään bambuvaippaan ja coolmaxista löytyi pelastus.

2 kommenttia:

  1. Onpa söpöjä vaippoja, toi hiiri-pul on vaan niin suloista ja ruutujoustiskin näyttää tosi kivalta vaipassa :)

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva hiiri-pul! Tunnustusta jaan sinulle blogissani!

    VastaaPoista