lauantai 13. elokuuta 2011

Rimssuja rinsessalle



Isompi tyttösistäni on kasvanut ulos kaikista juhlamekoistaan, joten aloin etsiä kivaa mekkokaavaa. Löysin montakin ihanaa, mutta niihin olisi tarvittu järjestään tosi kalliita kangashankintoja. Sitten näin tällaisen tilkkuhamosen kaavan (Ottore 1/2009). Tähän löytyi kaikki kankaat omasta kangashyllystä ja vieläpä suurin osa oli jämäkankaita muista ompeluksista, lähinnä tilkkutöistä. Ohjeen hame oli koottu trikootilkuista, mutta toimii se näemmä varsin hyvin puuvillastakin. Hameen nimi on Sudoku, mikä kyllä vastaa hyvin tehtävää. Palasten yhdistely oli kuin palapeliä.

Hameesta tuli mielestäni aivan ihastuttava synttärikemujen sun muiden pikkujuhlien asu. Tekisin tällaisia mieluusti monta lisää erityylisistä kankaista, mutta nyt ainakin vähäksi aikaa onpoimutuskiintiöni täynnä. Sitä hommaa hameessa riitti.

Hameen kaveriksi ompelin samasta lehdestä löytyneen Orvokki-paidan pienillä muutoksilla. Tämä ei kyllä ole ollenkaan meidän tytön malli, ihan liian leveä ja lyhyt helmasta. Muuten kuitenkin kivan tyttömäinen, joten pienillä muokkauksilla voisin ehkä tehdä tällä kaavalla lisää.








16 kommenttia:

  1. Aivan ihana! Minä tein tuon saman, olikohan se viime kesänä ja edelleen tyttö valitsee sen aina päälleen, jos on vaan kaapissa puhtaana. Lempihame siitä varmaan tulee teilläkin =).

    VastaaPoista
  2. Onpa hieno!siinä kelpaa pyörähdellä ja juhlia!

    VastaaPoista
  3. On kyllä todella kaunis hame, varmasti jokaisen pikkatytön unelma!

    VastaaPoista
  4. Ihana hame todellakin! Olen itsekin monta kertaa harkinnut tuota kaavaa, mutta aina jäänyt tekemättä juuri tuon poimuttamisen takia... Tilkkuja olisi kyllä tuhottavaksi joten syytä olisi oikeastaan tähän motivoitua.

    VastaaPoista
  5. Upea hame!!! Minulla on sama kaava leikattuna, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi käydä läpi tilkkujani. Myös paita on kiva. Harmi, jos se on väärän mallinen.

    VastaaPoista
  6. Ihana!! Mä aloitin tuon tekemisen mutta se jäi kesken. Oli kyllä semmoinen miettiminen mikä pala tulee mihinkin että mun hermot ei kestänyt :-) Mutta on se niin hieno!!

    VastaaPoista
  7. Upea hame, tykkään ite tosi paljon noista tilkkumekkosista. =)

    VastaaPoista
  8. Todella onnistunut ja suloinen kokonaisuus!

    Itsellä on tuo samainen kaava ollut pitkään merkittynä "tehtävälistalle", mutta vaikuttaa niin hurjalle työlle että aina sen vain lykkääntyy :p

    VastaaPoista