sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Jäätelökevät


Kioskikissat ja vihreä sydänvelour veivät molemmat sydämeni heti ensinäkemältä. 
Niin herkulliset ja niin ihanan keväisissä väreissä!  


Kankaat saivat odotella ompelua jonkin aikaa, kun etsiskelin sopivan väristä resoria. Ruskeaa olisi ollut kaapissa valmiina, mutta halusin ehdottomasti keväisen keltaiset tai ruohonvihreät resorit. Aika vaikea löytää sopivaa sävyä! Metsolan sitruunankeltainen osoittautui varsin passeliksi ja pääsin ompelupuuhiin.

Tunikaan päätin kokeilla ympyrätaskuja. En ollut aiemmin tuollaisia taskuja ommellut, mutta antavat kyllä kivasti ilmettä vaatteelle. Housuja varten ehdin jo kaivella esille Vilkas-velourhousujen kaavan, mutta halusin sitten kuitenkin testata jotain hieman kapoisampaa mallia. Ottobren Saimia on monesti eri blogeissa kehuttu, joten sen kaavan jäljensin. Hyvä niin, sillä taisin löytää uuden lempikaavan!



Uusia lukijoitakin on taas liittynyt blogiini. Tervetuloa!

21 kommenttia:

  1. Mä niin rakastan tuollaisia pyöräitä taskuja! Saas nähdä koska itse uskallan kokeilla, näyttävät jotenkin vaikeatekoisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöreät taskut ovat kyllä kivat! Ja ihan rohkeasti vaan kokeilemaan, ei se niin vaikeaa ole! Sellaisen vinkin voisin antaa, että resoria ei kannata yhtään venyttää ommellessa, jottei pyörylä vetäydy ihan kupiksi. Terveisin nimimerkki "Ensimmäinen tasku päätyi nukelle ruokalapuksi" ;)

      Poista
  2. Kauniita. Saimi on kyllä ihan loistava kaava, yksi lemppareitani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen onnellinen, että minäkin löysin Saimin ♥

      Poista
  3. Ihana ja pirteä setti! :)
    Mistäs lehdestä muuten sen kuuluisan Saimin löytää? Pitää varmaan itsekin yrittää sitä metsästää...

    VastaaPoista
  4. Kyllä on kiva! Minun pitä tunnusta että jotenkin ei ole aiemmin sytyttänyt se kioskikissa mutta tässä se on mielettömän kiva!!! Siisti työnjälki ja suloinen neiti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joskus kankaat tosiaan sytyttävät vain valmiina vaatteina. Ja resorivalinnat sun muut yksityiskohdat tietenkin muuttavat tosi paljon kankaan ilmettä.

      Poista
  5. Onpas ihanan raikas setti :) Ja nuo ympyrätaskut käy niin hyvin tuohon tunikaan :)

    VastaaPoista
  6. Ihana setti! Samoin viime postauksen pipo on tosi hieno!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat! Jäikö sulta yhtään sitä keltaista/liikenisikö ihan pikkupätkä? Oon jo vaikka kuinka pitkään metsästänyt kunnon keltaista resoria...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sitruuna kului kyllä tosi loppuun. Pikkuinen pätkä jäi, mutta sen luultavasti tarvitsen Kioskikissan jämiin, kun yritän saada niistä jotakin pikkukirpulle.

      Multa löytyy kyllä myös paria Myllymuksujen keltaista resoria (mango ja aurinko). Niistä riittää vähän, jos värit sopivat sulle. Käy vilkaisemassa joku päivä :)

      Poista
  8. Oi, että jäätelökissa ja ihana´setti kokonaisuudessaan :)

    VastaaPoista
  9. Saimi on hyvä kaava! Minä oon tehnyt sillä kaikki pojan tämän hetkiset housut (tosin jotakin muokkausta oon tehnyt kaavaan) Mutta sopiipa tuo sydänvelour kivasti kioskikissan kanssa yhteen! Minunkin vihreeseen sydänvelouriin yhdistyy keltainen ;)

    VastaaPoista
  10. Tunnustus Sinulle mun blogissa;)

    VastaaPoista