lauantai 17. marraskuuta 2012

Iloisia trikoovaatteita


Täällä ovat koneet hurisseet melkein yötä päivää tilaustöiden ja lähestyvien joulumarkkinoiden tiimoilta. Paljon olen ommellut puuvillasta kasseja ja pussukoita loruille, kännyköille ja pikkutavaroille, mutta esittelen niitä sitten toisella kertaa, kun olen saanut räpsittyä kuvia. Nyt kuitenkin pieni väläys trikoisista vaatteista, joista useimmat on tehty tilaustyönä.

Ensimmäisenä on kuvakollaasi aikuisten tunikoihin aplikoimistani kuvista. Joitakin kuvia on tullut tehtyä samanlaisena useampaankin tunikaan. Pöllöt pitävät pintansa, mutta muutamia uusiakin muunnelmia olen saanut asiakkaiden toiveista toteuttaa. Omat suosikkini taitavat tällä hetkellä olla lintuemo kahden pienokaisen kanssa sekä norsuemo. Nämä kaikki tunikat on ommeltu tällä mallilla.


Jotkut kuosit ovat minulle niitä "pakko, pakko, aivan pakko saada" -kankaita. Yksi niistä kuoseista on tämä värikäs kaupunkitrikoo. Niin ihana ja täynnä hauskoja yksityiskohtia! Kangas on aiheuttanut minulle intoväristyksiä jo tovin verran tuolla kangashyllyllä, mutta nyt vasta sain hankittua sen pariksi tuota sinistä pilvitrikoota, jota kangas mielestäni seurakseen kaipaili. Ompelin pari mallipaitaa puodin puolelle, mutta kangasta on riittävästi myös muihin kokoihin tilaustyönä.


Tilauksesta bambit pääsivät pienen tytön liivimekkoon. 


Ja kurre päätyi myös kärpässienimetsään, tällä kertaa punaisena. 


Tämän postauksen lopussa vilahtavan Punahilkka-tunikan tilaaja toivoi samanlaista tunikaa/mekkoa pienelle tytölle. Nytpä voivat sitten oikein kunnolla samistella. Molemmissa tunikoissa takakappale on sienitrikoota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti