Talvitakkeja kesäkuussa? Onko tuo nainen menettänyt järkensä lopullisesti?
Sallinette minun hieman selittää... Etsiskelin keväällä söpöjä sametteja ystävän vauvan vaatteisiin. Sillä tutkimusmatkalla törmäsin huutiksessa näihin ihastuttaviin pöllökuoseihin. Näin ne heti tyttöjen takkeina - ja nimenomaan talvisina kyläilytakkeina. Molempia kuoseja oli tarjolla aika naftisti enkä löytänyt samoja kankaita nettikauppojen valikoimista. Niinpä napsuttelin pöllökankaat heti varastooni, vaikka edellisestä talvesta oli vasta hädin tuskin päästy. Pian sen jälkeen tilailin Nappikauppa Punahilkasta askartelutarvikkeita ja samoilla postikuluilla päätin laittaa tulemaan nappiaihioita myös näihin takkeihin.
Viime viikolla tilailin Hanhelista kesäisiä trikoita ja samasta putiikista löytyi takkeihin tuota yksiväristä samettia ja hihansuihin suloista raitaresoria. Ja kun vielä alkuviikosta löysin kirppikseltä ison kassillisen kankaita eurolla ja kankaiden joukossa oli valkoista, tuulenpitävää kangasta vuoriksi, alkoi tarpeet takkeihin olla kasassa.
Ja sitten mies jäi kesälomalle.
Nyt on äidillä aikaa ommella, mutta uusia kesävaatteita ei näille koleille keleille ole tarvittu. Päätin siis pienentää kangaskasoja ja ommella ne takit jo nyt varastoon.
(Eli käytännössä kangaskasa vain siirtyi eri olomuodossa huoneesta toiseen, mutta ainakin kangashyllylle tuli tilaa...)
No joo, ei tässä selittelyt paljoa auta, mutta tulipahan tehtyä huippusöpöt takit! Kaavan piirsin vanhemmasta Ottobresta (6/2008). Koska sekä takin päällinen, vuori ja vanukerros leikattiin hieman eri kaavoilla, tässä pelkässä valmistelussa hurahti ihan mukavasti aikaa ja ompelu siirtyi suosiolla seuraavaan päivään. Eilen sitten surruttelin takit kasaan ja lisäilin niihin pieniä herkullisia yksityiskohtia. Tälle aamulle jäi vielä nappihommat. Eli työtä takeissa oli kiitettävästi, mutta kivaa hommaa kuitenkin.
Sovituskuvia en hennonnut tällä säällä alkaa tytöistä takit päällä napsimaan. Ehkä sitten alkutalvesta, jos intoudun väsäämään takkeihin sopivat myssyt. Mutta sen verran aamulla pikaisesti takkeja kokeiltiin, että todettiin niiden olevan tosi herkut päälläkin!
Vuorikankaan niskaan tein tuollaiset puuvillakankaiset pyörylät. Eiväthän ne sieltä käytössä näy, mutta ainakin itse tiedän niskasta tuollaisen söpöstelyn löytyvän :)
Materiaalit hankin ja käytin tosi naftisti. Sameteista ei jäänyt käytännössä mitään jäljelle ja helman nauhakin käytettiin sentilleen. Se oli kyllä aikamoinen sattuma, sillä nauha oli omista varastoistani ihan muuhun tarkoitukseen aikoinaan hankittua.
Kahteen takkiin kului materiaaleja seuraavasti:
- pöllösamettia 0,9m + 1m
- vaaleanpunaista samettia 0,8m
- vuorikangasta 1,5m
- pallopuuvilloita n. 0,7m
- paksua levyvanua 2m
- resoria 0,2m
- nauhoja, monensorttisia, yhteensä n. 3,5m
- 12 nappia
- pala heijastinkangasta
En edes uskalla laskea takkien hintaa... Enkä laske!