maanantai 8. kesäkuuta 2015

Potkuhousuja


Perinteiset terälliset potkuhousut ovat edelleen suosikkivaatteeni pikkuvauvalla. Ei ole vyötärösaumaa painamassa pientä massua eikä äidin tarvitse metsästää pudonneita sukkia. Pienimmät potkarit ovat jo jääneet vauvalle pieniksi, joten oli uuden potkuhousutehtailun aika.

Tällä kertaa käytin pöksyihin pitkään ja hartaudella hilloamiani joustofroteita. Niin ikiaikaisen ihania kuoseja. Kaavana on edelleen Ottobren Crawler (4/2013), mutta muokkasin niitä hieman kestovaippailijalle paremmin soveltuviksi. Leveyttä kaavassa on riittävästi paksullekin vaipalle, mutta nyt piirsin selkäosan kokoon 68 cm ja lahkeet pituudelta kokoa pienempänä. Laitoin olalle tuplanepityksen, jotta haalarin käyttöikä pitenisi hieman.


Jalkaterät ovat kaikissa Metsolan pallojoustofroteeta.

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kesätuulia!



Aurinkoista kesää toivottaa meidän pieni kesämehiläinen! Mehiläisen vaatetus on koottu kirpputorilta löytyneestä Tintun velourhaalarista sekä neulomani nallehaalarin myssystä nurinpäin käännettynä. Tuntosarvet kieputtelin piipunrassista. Hauska kuva tosi pienellä vaivalla.

Toukokuu sujahti ohi kevätjuhlien, töiden ja vauva-arjen yhteensovittamisessa. Blogiin asti eivät ompelukset ehtineet. Kokosin tähän kuvapläjäyksen toukokuun aikana valmistuneista ompeluksista. Osa varmasti unohtui matkasta, mutta aika monenlaista vaatetta tästäkin joukosta löytyy.


Poikasen runsaan pulauttelun innoittamana ompelin pinon vauvahuiveja. Näiden nurjalla puolella on PUL. Huiveja löytyy nyt myös verkkokaupasta (klik).


Ja tässä koosteena toukokuun tilaustöitä:














maanantai 4. toukokuuta 2015

A-B-C



Tilaustyönä applikoin lorupussiin tikapuilla taituroivan kissan. Mjau!


perjantai 1. toukokuuta 2015

Tunikakuvaukset


Joukko ihania naisia innostui tässä taannoin poseeraamaan Teelikamenttenin tunikoissa. Lopputuloksena oli filmin täydeltä hersyviä kuvia, joista tässä muutamia.











Kiitos Mikonpuiston päiväkodin naisille ja kuvat ottaneelle Jennille!

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Applikoinnin ABC



Mitä se applikointi tarkalleen ottaen tarkoittaa? Mikä siinä maksaa? Miksei pelkkää applikointikuvaa voi ostaa Teelikamenttenilta valmiina ja kiinnittää sitä sitten kotona itse valmiiseen vaatteeseen? 

Ylläolevan kaltaiset kysymykset ovat varmasti tuttuja kaikille työkseen applikoituja vaatteita valmistaville. Kuvasin tähän yhden pöllökuvan valmistumisen alusta loppuun. Toivottavasti kuvasarja vastaa kysymyksiin ja innostaa kenties kokeilemaan applikointia itsekin! 




1. Aluksi kuvasta piirretään suunnitelma pelkin ääriviivoin. Lopullinen kuva on aina piirroksen peilikuva, joten tässä vaiheessa kuvan voi kääntää esim. ikkunalasia vasten. Kaikki yksityiskohdat kopioidaan kaksipuoleiselle liimaharsolle yksittäin kuulakärkikynällä. Itse käytän liimaharsoa, jonka toisella puolella on paperi. 



2. Liimaharsopalat silitetään applikoitaville tilkuille. (Jos harsossa ei ole paperia, tässä vaiheessa palat täytyy silittää leivinpaperin läpi, jottei harso pala kiinni silitysraudan pohjaan.) Tilkut voivat olla mitä tahansa silittämisen kestävää kangasta. Itse suosin velouria sen elävän pinnan vuoksi.



3. Palat leikataan irti.



4. Liimaharson paperit nypitään irti. Tässä hommassa muulloin niin hankalat pitkät kynnet olisivat hyödyksi! :) Tämä on itselleni epämieluisin työvaihe...



5. Palat asetellaan pohjakankaalle suunnitelman mukaisesti ja silitetään kiinni.


 6. Teippiharjalla voi siistiä palojen reunat.



7. Joustavia kankaita applikoitaessa pohjakankaan taakse tarvitaan venymätön, irti revittävä tukikangas, jotteivat ompeleet ala aaltoilla. Tukikangas voi olla nuppineuloin tai silittämällä kiinnittyvää.



8. Palat ommellaan kiinni kapealla ja tiheällä siksakilla. Omassa koneessani sopiva pistonpituus on 0,4 mm ja tikin leveys 3 mm. Alalanka voi olla koko ajan joko pohjakankaan värinen tai sen voi vaihtaa aina ylälangan mukaan. Ompelen palat silitysjärjestyksessä, eli alimmainen pala ensin. Ompelun lopussa langat päätellään huolellisesti esim. vetämällä ne neulalla nurjalle ja solmimalla langanpäät.

Neulaksi joustavia kankaita applikoitaessa suosittelen Schmetzin Strech neuloja koossa 80. Paininjalaksi käy tavallinen paininjalka, mutta avopaininjalalla näkyvyys paranee.



9. Applikointi näyttää nurjalta puolen tällaiselta.



10. Lopuksi tukikangas leikataan tai revitään varovasti irti.

OMPELUILOA!

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Nostalgiset nallet


Tein ennen poikasen syntymää vielä yhden imetysmekon, josta en saanut silloin heti aikaiseksi ottaa kuvaa. Nyt mekko on jo pyörinyt monen monta kierrosta pesussa, mutta onneksi frotee on materiaali, joka ei juuri käyttöä kavahda. Tänään mies nappasi pikaisesti pari kuvaa meidän "toisiimmemaastoutumisvaatteista" lähtiessämme poikasen kanssa ensimmäiselle neuvolakäynnille. Näistä kuvista ei kovin paljoa mekon mallia näe, mutta kuosihan se tässä onkin suurin juju. Aiemmista imetysmekoista on juttua täällä (klik).

Potkuhousujen jalkaterät ovat samaa pilkkufroteeta kuin mekossa. Kaava potkareihin löytyi Ottobresta ja imetysmekon kaavan piirsin itse.



Neuvolareissun jälkeen poikasen potkupuku pääsi myös tarkempaan kuvaan. Ihania ovat molemmat: poika ja potkupuku :)

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Lasten Rutturalla


Tyttären kevättakki on malliltaan niin söpö ja frillainen, että se kaipasi seurakseen jotain tosi tyttömäistä. Muokkasin siis Rutturallasta lasten version. Pienentämisen lisäksi muokkasin lörppäosasta suhteessa pienemmän ja lisäsin siihen muotolaskokset, jotta pipo asettuu aina kivasti ilman peilin edessä mallailua. Ainakaan tuo meidän neiti ei nimittäin peiliä ehdi tuijotella ennen leikkimään lähtöä ;)


Pienten lasten kokoista Rutturallaa onkin minulta jo paljon  kyselty, kun olen myyntitapahtumissa kierrellyt. Nyt se on kaavoitettuna, joten tilauksia voi laittaa tulemaan. Tänä keväänä en ennätä Rutturalla-pipoja tehdä puotiin valmiiksi, mutta tilaustyönä onnistuu mielesillä väriyhdistelmillä. Sähköposti tavoittaa!