perjantai 11. marraskuuta 2011

Muumi


Olen ollut jo muutaman viikon joulumielellä ja avustanut tonttuja omassa pajassani. Lahjojen suhteen pitäisi tietenkin olla täysin hys-hys, etteivät salaisuudet paljastu ennen aikojaan, mutta omien lapsieni paketteja voin jo raottaa hieman. Heistä voin varmuudella tietää, etteivät he lueskele blogiani :D

Pikkusiskosta on tullut kova muumifani. Levyltä pitäisi kuunnella aamusta iltaan repeatilla muumien tunnaria ja iltapuuronkin kanssa jokaisessa lusikallisessa matkustaa nykyisin muumi. Sain siitä päähäni ommella hänelle oman muumilelun. Kaavoja muumeihin en löytänyt, joten ne piti piirrellä itse. Lopputulos ei ole samanlainen kuin kauppojen muumipehmot, mutta uskoisin tuon menevän tyttöön aivan täydestä. Ja onpahan ainakin uniikki. Materiaalina kaapista löytyneet fleecetilkut ja täytteenä vanha tyyny. Silmät aplikoin velourista. Kädet ja jalat ompelin helpolla tavalla ihan sivusaumaan ja täytettä lisäsin vain niiden teräosiin. Näin ne heiluvat ja liikkuvat hauskasti mukana. Häntä piti kuitenkin ommella käsin kiinni, kun takana ei ole saumaa. Kokoa otuksella on 40cm.




Muumin masuun tein vähän kirjailuja käsin muliinilangoilla.
Aika viheliäinen alusta moiselle tuo fleece...

15 kommenttia:

  1. Tosi hieno, paljon hienompi kuin kaupan muumit!! :)

    VastaaPoista
  2. Mahtava, paljon paljon suloisempi kun kaupan oma ja varmasti tule olemaan tosi rakas lelu!

    VastaaPoista
  3. Voi miten hurmaava muumi! Kelpais varmasti meidänkin lapsille... mut kuka tekis? :)

    VastaaPoista
  4. Oi ihana! Tosi paljon kivampi tosiaan kuin kaupan muumit! hurmaava!

    VastaaPoista
  5. Tosi ihana muumi ja koko blogisi täynnä toinen toistaan ihanempia käsitöitä! Olet taitava.

    VastaaPoista
  6. AiVAN ihana! Niin paaaaljon hienompi kuin ne "oikeat" - tämä on AITO ja tuo mieleen ne oikeasti alkuperäiset muuminkaiset :) kerrassaan hurmaava <3

    VastaaPoista
  7. Siis aivan ihana! Uniikki&söpö&lellunen! Tosi hienosti olet saanut kaavat väännettyä. Minulla tuollaisen hahmottamiseen ei taidot riitä.

    VastaaPoista
  8. Ihana muumi. Mutta siismiten multa on voinutmennä ohi, että olet tehnytmaailman kauneimmat takit lapsillesi. Aivan absoluuttisen ihanat.

    VastaaPoista
  9. Ihana muumi ja peesaan Elisaa että jotenkin paljon Tove Janssonmaisempi kuin ne kaupan Muumit. Sitäpaitsi ne kaupan muumit(joita meilläkin hyllyn päällä kurkistelee) on niin täyteen topattuja, että ne on todella vaikeita halittavia unille mentäessä. Tämä yksilö vaikuttaa paljon helpommin rutistettavalta.:)

    VastaaPoista
  10. Kertakaikkiaan herttainen!! :)

    VastaaPoista
  11. Aivan söpö muumi! Parempi vaan ettei ole samanmoinen kuin kaupoissa. Näkyypä oma kädenjälki!

    VastaaPoista