keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Imetysmekot


Hätkähdin huomaamaan, että ihan kohta olisi tarvetta mukaville imetysvaatteille. Tyttöjen vauva-aikaan käytin aina sammareita, joten imetysvaatteina parhaita olivat luukulliset paidat. Nyt kuitenkin tykkään käyttää enemmän legginssejä tai sukkahousuja, joten päätin tehdä imetysmekkoja. Katselin netistä muiden imetysratkaisuja - ja varsin hienoja ja huomaamattomia imetysvaatteita kotiompelijat ovatkin kehittäneet. Päädyin kuitenkin taas hyväksi havaitsemaani luukkumalliin, sillä en näe tarpeelliseksi omalla kohdallani peitellä vaatteen imetysfunktiota.


Piirtelin raglanpaidan ja Teelikamenttenin tunikan yhdistelmän, johon tein imetysratkaisun painijanselkämäisellä kaavoituksella tuohon imetysluukun alle. Näin ei ole vaaraa siitä, että alempi luukku lörpsähtäisi. Kokeiluversion kankaaksi valitsin Majapuun omenankukkatrikoon, joka nukkaantui esipesussa rumaksi eikä näin ollen kelvannut enää myyntivaatteisiin. Lopputulos oli hyvä, joten uskalsin leikellä myös Metsolan ihanan tattifroteen mekoksi.

Ihan ensimmäinen kokeiluversio tosin oli tämä pinkki viskoositrikoinen mekko. Kangas on Metsolan YSMYstä ihan tolkuttoman edullisesti (2 €/m) hankkimaani trikoota. Ostin sen nimenomaan imetysmekkokokeilua varten. Tähän mekkoon tein tavalliset hihat ja perinteisen imetysluukkusysteemin, jossa alimmainen kangas pysyy ylhäällä framilonin avulla. En tykkää. Yöpuvuksi tämä saattaa olla hyvä.

Imetysvaatteita ei ole Teelikamenttenin valikoimissa 
vaan tein nämä ainoastaan omaan käyttöön.

2 kommenttia:

  1. Näillä on varmasti hyvä imettää. Minusta on jotenkin ihmeellinen ajatus, ettei imetysvaate saisi näyttää imetysvaatteelle. :D

    VastaaPoista