keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Sinistä


Harvemmin tulee tehtyä mitään sinistä, sillä se ei kuulu lempiväreihini. Tämä viikko on kuitenkin ollut itselleni piristävä poikkeus, kun sinisiä juttuja on valmistunut useampikin. Ensimmäisenä lahjaksi ompelemani maatuskapussukka, jonka suloinen kangas on odotellut kaapissa sitä kunnon inspiraatiota jo vuoden verran. Jotakin vaatetta siitä haluaisin tytöille tehdä, mutta sitä odotellessa maltoin leikata kankaasta palan pussukkaan. Ja tosi kiva pussukka siitä syntyikin! Sisällä vihreä pallopuuvilla, koristeena Tilda-nauhaa ja sivusaumaan kiinnitin vielä pätkä maatuskanauhaa. Kaava syntyi leikellessä.



TAYSin nuppupeittokeräykseen halusin ehdottomasti myös osallistua. Viime syksyn peittokeräys menikin minun osaltani ohi, joten tähän uuteen mahdollisuuteen oli tartuttava!
Siskontyttöni on viettänyt elämänsä alun TAYSin keskolassa, joten siinäkin mielessä juuri tämä keräys tuntui tärkeältä.
Olin ommellut esikoiseni odotusaikana mustikkamaidon mieleen tuovan tilkkupeiton vauvalle. Peitosta oli jäänyt yli pikkuisia kangastilkkuja, joita en ollut hennonnut käyttää mihinkään joutavaan saati heittää menemään. Nyt halusin käyttää tilkut tällaiseen tärkeään kohteeseen. Peiton suhteen minulla olikin suuret odotukset, mutta lopputuloksesta tuli jotenkin turhan sekava ja... hmmm... pliisu. Harmi! Toivottavasti tämä kuitenkin tuottaa jollekin vauvaperheelle iloa!
Peiton keskiosa koostuu 5x5cm tilkuista, jotka on tikattu täytevanuun aina kulmasta kulmaan (siis joka tilkussa X). Taustapuolella keräysohjeissa suositeltu fleece. Mitat 40x50cm. Pesin tämän peiton vielä valmiina, jotta kankaista irtoaisivat kaikki lika ja myrkyt. Samalla tuli testattua peiton pesunkestävyys :)

Nappasin vielä kuvan siitä alkuperäisestä vauvanpeitosta, joka on meillä yhä jatkuvassa käytössä. Siihen olen edelleen tyytyväinen.
ana Nallen Marjaretki (mustikka) ja sinin
Ja sinisen teeman jatkoksi neuloin perussukat Novitan Nallesta. Nämä menevät lahjaksi. Väreinä Marjaretki (mustikka) sekä sininen aloe vera.
aloe.

3 kommenttia:

  1. Pussukka on ihana!! Varmasti joku tulee onnelliseksi sinun tekemästä peitosta!!
    Sukat on myös kivat :)

    VastaaPoista
  2. Pussukka on ihana! Samoin peitto ja sukat!

    VastaaPoista
  3. Ihana tosiaan tuo pussukka, ja kankaat ovat kauniit! Olen oikein iloinen, että löysin blogisi, lisään heti listaani! :)

    VastaaPoista